Ei ne monisteet, vaan fiilis - oppimista edistävä pedagogia

Mitä tapahtuu, kun et ehdi monistaa papereita tai tietokoneeseen tulee ongelmia - juuri kun olet suunnittelut oppituntisi ja kaikki perustuu huippumonisteisiin? Monen opettajan kauhuhan tämä on, mutta pedagogisesti se voikin olla siunaus.

Olen usein miettinyt, mitä tarkoittaa tuntien sunnittelu. Joskus se tarkoittaa oppimateriaalin tekoa, monisteiden monistamista ja Power point -esityksen laatimista. Joskus se tarkoittaa erilaisten harjoitusten  tai tunnin kulun suunnittelua. Kaikki ihan oikeaa sunnittelua. Ovatko kaikki nämä suunnittelun elementit kuitenkaan se opetuksen ja oppitunnin ydin? Oppivatko opiskelijat hyvien monisteiden tai laadukkaan dia-show'n kautta sitä, mitä piti oppia?

Minulla on kokemusta  hyvistä materiaaleista ja poskelleen menneestä tuntien suunnittelusta, joten kokemusteni kirvoittamana varaudun tunteihin aina siten, että aiheeni ei tarvitse materiaalia. Toisin sanoen koko pedagogiani perustuu olemiseen, vuorovaikutukseen ja oppijoiden omaan kontribuutioon. Kaikille opettajille omat menetelmäni eivät sovi, enkä olekaan niitä nyt jakamassa.
Ainoastaan sen jakaisin mieluusti, että suosittelen jokaista opettajaa entistäkin rohkeammin miettimään sitä, miten ihmiset oikeasti oppivat.

Jos koulutuksen teoriat ovat tippuneet päästä, ei hätää. Rittää, kun kysyy opiskelijoilta, mitä hän tunnilla oppi ja sen lisäksi havainnoi oppijoita. Opiskelija ei välttämättä ymmärrä, että hienot monisteet eivät ole oppimisen mittari. Oma tekeminen voi tuntua mitättömältä sen rinnalla, miten opettaja esittää asiat tai miltä monisteett näyttävät. Kuitenkin oppiminen on aktiivista toimintaa, joka kaipaa vähän tunteitakin purjeekseen.

Olin usein pohtinut tätä ilmiötä. Onko siinä nyt mitään järkeä, että tunnilla vähän nauretaan tai joskus huokaillaan? Yksi mielenkiintoisimpia palautteita tuli opiskelijalta, jolla oli heikot oppimisvalmiudet ja tuntui siltä, että jokainen tehty paperi valui kuvaannollisesti paperinkeräykseen. Opettamani asia vaati aktiivisuutta, joten jokainen ryhmässä joutui vastaamaan, keksimään itse jotain, puhumaan kaverille, minulle tai vaikka itselleen. Opiskelijat tuottivat, ja minä kirjasin heidän tuotoksiaan. Vähän naurettiinkin jollekin asialle, ja tunti kului vauhdikkaasti. Tunnin lopuksi edellä mainitsemani oppija sanoi: "Sinä olet ahkera opettaja." Ihmettelyyni hän totesi: "Sinulla ei ole papereita, sinä teet meidän kanssa." Olin siitä erityisen iloinen, koska olin ehtinyt harmitella, että minulla ei ollut mitään laadukasta opetusmateriaalia.

Sain tukea ajatukselleni lukiessani erään kansakoulun  tarkastajan tekstin vuodelta 1949, jossa hän pohtii: "Tunti, joka oli muodoltaan loistelias ja asiapitoisuudellaankin korkeatasoinen, oli lopuillaan. Kaikki tunnin aikana opittu oli vihdoin koottava ja kiteytettävä mieleen painettavaan muotoon. Opettaja teki tätä tarkoittavan kysymyksen ja minä tyrmistyin. Ainoakaan oppilas ei oikeastaan ollut  ymmärtänyt yhtään mitään koko opetettavasta asiasta. --- En ollut käsittänyt tuota kaikkein yksinkertaisinta asiaa: paras opettaja ei ole se, joka pitää metodisesti loistavimmat tunnit, vaan se, joka pystyy parhaiten johtamaan oppilaat elävästi ymmärtämään opittavan asian. ----- Tulevatkohan kaikki opettajat ajatelleeksi, että iloisen mielialan vallitessa opittu asia säilyy mielessä kauan, koska se on assosioitunut mielihyvän tunteeseen---. Siksi pyrinkin sanomaan jokaiselle opettajalle: iloa ja reipasta mieltä luokkaan!" (Jukka Rantala 2005: Kansaa kasvattamassa, 188-189.)

Tästä ei pidä ajatella, että oppimateriaali ei mielestäni kuulu opetukseen tai suunnittelu olisi pahasta. Omalta osaltani olen päätynyt siihen, että haluan nähdä iloisia ilmeitä, joista näkyy, että tunnilla tuli kokemus siitä, että minäkin osaan! Sen ilmeen takia olen valmis muuttamaan tunnin kulkua ja mietimään etukäteen, miten saisin mukaan edes hitusen iloisuutta. Sellaisia tunteja ei kukaan aina pysty pitämään monien seikkojen vuoksi, mutta jos nyt kävisi niin, että opettajaa kohtasi tunteja suunnitellessaan rikkoutunut kopiokone,  on hyvä muistaa, että pedagogia ei perustu papereihin. Opetukseen voi tuoda aitoja oppimisen elementtejä ilman paperin paperia. Siksi rikkoutunut monistuskone voi olla oppitunnin siunaus.